maanantai 5. maaliskuuta 2012

Köyhyys on tyhmyyttä?

Taloussanomat käsitteli artikkelissaan älykkyyden roolia rahallisen menestyksen perustana ja kuinka oikeutettua on tuntea kyseisestä menestyksestä ylemmyyttä heikompiosaisia kohtaan.

Ensialkuun haluan puuttua itse "tyhmyyden" käsitteeseen tarkemmin. On nimittäin lyhytnäköistä kutsua ketään älyllisesti vajavaiseksi tietämättä tarpeeksi tämän taustoista tai piilevistä lahjoista. Jokainen ihminen on hämmästyttävän hieno kokonaisuus ja kykeväinen tarvittaessa vaativaankin ongelmanratkaisuun, eli suurin osa meistä pystyy oppimaan käyttäytymismalleja, joita voidaan pitää älykkäänä toimintana. Esimerkiksi, mitä luulette, kuinka suuri osuus Suomen kansalaisista olisi älyllisesti kykenemättömiä kouluttautumaan lääkäriksi, jos heillä olisi tähän ammattiin kouluttautumiseen polttava tarve ja motivaatiota jo lapsesta asti? Missä vaiheessa älykkyysosamäärän alhaisuus tulee esteeksi?

Yksinkertaistetun vertauskuvan kautta voisi todeta, että useimmat ihmiset ovat hyvin samankaltaisia lyijykyniä keskenään, mutta ratkaisevaa on kuinka paljon omaa kynäänsä teroittaa. Toki, älykkyysosamäärät vaihtelevat yksilöiden mukaan, mutta samaa vertauskuvaa käyttäen - se on vain kynämme lyijy, se sisin, joka joko pääsee oikeuksiinsa teroituksen kautta - tai sitten ei.

Lopulta yhteiskunnan toimimisen kannalta on hyvin harvoja ammatteja, joissa täytyy olla todella paljon keskivertoa älykkäämpi ja erinomaisempi, jotta voisi ylipäänsä menestyä. Tämän takia on hyvin vastuutonta mennä nimittämään ketään tyhmäksi, ottamatta huomioon hänen aikaisempaa taustaansa mitä tulee vanhempien aseman suhteen. Jos lapsi ei saa kotona älyllisiä virikkeitä, hyvää esimerkkiä tai häntä ohjata olemaan motivoitunut sekä utelias, hän tulee todennäköisesti, etenkin ensivilkaisulta antamaan itsestään monien silmissä yksinkertaisen kuvan. Lapsen minäkuvalle on äärimmäisen tärkeää, että hän huomaa esimerkiksi strategia-, lauta- tai videopelien äärellä olevansa tietyissä osa-alueissa nokkelampi kuin joku toinen penska joka saa kasvatuksensa ansiosta koulussa parempia numeroita kokeista.

Siinä vaiheessa kun yhteiskunta alkaa tuomitsemaan ihmistä tyhmyydestä, joka juontaa alkuperänsä ongelmasta, jonka yhteiskunta on hänelle monen sukupolven välinpitämättömyyden ja älyllisen rappioitumisen kierteen kautta itse aiheuttanut - siirrytään jo silkan julmuuden piiriin. Tyhmyys ja köyhyys ovat selkeästi periytyviä tekijöitä, mutta ei geenien, vaan eriarvoistuneen yleisen mentaliteetin takia, josta yhteiskunta ei suostu ottamaan mitään vastuuta. Tämä on vakava asia, koska alemmuuden ja eriarvoisuuden tunne on suurin negatiivisia lieveilmiöitä aiheuttava tekijä missä tahansa yhteiskuntajärjestelmässä.

Tulee ottaa myös huomioon, että rikkaaseen perheeseen syntyneellä on usein lähipiirissään rahalliselta kantilta katsottuna paljon myönteisiä esikuvia, aina lääkäreistä, liikemiehistä ja insinööreistä alkaen. Hyväosaisen penskan on myös helpompi päästä hyväveli-suhteilla asemaan, johon hänellä välttämättä ei ole kuitenkaan vaadittavaa pätevyyttä ja johon moni muu nollilta ponnistanut joutuisi tekemään aidosti enemmän duunia. Samalla köyhemmästä perheestä lähtöisin olevan on vaikeampi ottaa riskejä ja etsiä omaa sitä omaa juttuaan, ilman kunnollista taloudellista turvaverkkoa, joka mahdollistaisi sen ettei työn löytymisen kanssa tarvitsisi kiirehtiä kohtuuttomasti.

Työ vie ihmiseltä ison palan elämästä, joten on surullista jos yksilölle ei jää aikaa etsiä itseään ja oivaltaa missä asiassa voisi olla yhteisölleen täydessä potentiaalissaan eniten hyödyksi. 




maanantai 19. joulukuuta 2011

Ulkoista itsesi.

"Jos Jumalaa ei kerran ole olemassa, niin mistä ammentaa moraalitaju ja pelisäännöt elämään?"

Moni rationaalinen ajattelija on varmasti törmännyt tähän kysymykseen keskustellessaan uskovaisen henkilön kanssa. On hiukan kiusallista osoittaa vastapuolen ajatusmaailman puutteet näinkin ilmiselvästi, mutta kysymys ansaitsee silti vastauksensa.

Jos asetutaan hetkeksi uskovaisen itsensä esittämä ajatukseen ettei Jumalaa ole, ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaan, niin se tarkoittaa automaattisesti että mm. Raamattu ja muut pyhät kirjoitukset ovat edelleen ihmisten itsensä käsialaa. Kyseiset ihmiset ovat harrastaneet filosofiaa, pohdintaa hyvästä ja pahasta sekä kirjoittaneet ylös ohjenuoraa muille, jotta he osaisivat käyttäytyä ja sisäistäisivät osan siitä kauniista punaisesta langasta jota myös lähimmäisen rakkaudeksi kutsutaan.

Huomioitavaa on tietysti että nämä ohjekirjat ovat koottu vuosituhansia vanhoista ajatuksista. Ihminen oli tuolloin ja on ollut jo pitkään moraalinen eläin. Emme pärjää ilman lajikumppaneitamme, henkisesti saati fyysisesti. Tämä on seikka joka pakottaa meidät pitämään huolta toisistamme, tuntemaan empatiaa ja rakastamaan. Raamattu oli korkeintaan hyvä pohjustus, mutta ihmiset ovat vuosien aikana kehittyneet ja pystyisivät nykyään jo paljon parempaankin. Ja helposti pystymmekin, emme tosin uskontojen harjoittaman "kyllä, haluan lukita vastauksen" -mentaliteetin alaisuudessa, joka on kaiken kehityksen vastakohta.

Tietysti voi aina väittää ettei pyhiä kirjoituksia olisi voinut millään kirjoittaa ilman jumalallista ohjausta, mutta valitettavasti näistä kirjoituksista löytyy paljon enemmän päivänselviä viitteitä ihmisen käsialasta (epäloogisuuksineen, virheineen ja julmuuksineen), kuin mitä sieltä löytyy ihmisen luomisrajojen ulkopuolelle lipuvasta filosofisesta täydellisyydestä, jota jumalalta voisi odottaa. Todistustaakka, se vittumainen mörkö, astuu jälleen kerran uskovien syliin.

Lienee korkea aika hylätä ajatusmaailma ihmisestä, joka jo syntyessään on jotenkin likainen, huono, väärällä tapaa seksuaalinen tai omistaa iljettävästi menkkaisen vulvan. Se joka saarnaa varoitellen ihmisen pohjimmaisesta saastaudesta, ei tule ajatelleeksi että itseasiassa levittää kieroutunutta näkemystään ympärilleen, eikä sitä pohjaa saada enää rangaistuksilla ja uhkauksilla kitkettyä, vaan ihmiset käyttäytyvät sen mukaan miten itsensä näkevät.

On aika lopettaa oman, arvokkaan moraalin ulkoistaminen korkeamman olennon ansioksi ja nähdä kauneutta toisissamme.

tiistai 9. elokuuta 2011

Valot.

Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä

Niitä jotka odottavat aina tunnollisesti liikennevaloissa punaisen vaihtumista vihreäksi ennen kuin lähtevät ylittämään tietä. Sitten on ne jotka tarkkailevat ympäristöään ja säännöistä huolimatta ylittävät tien heti ensimmäisen mahdollisuuden sattuessa.


Elämme yhteiskunnassa jonka tavoitteena on tuottaa mahdollisimman paljon ensin mainittuja, mutta jossa jälkimmäiset palkitaan.

maanantai 1. elokuuta 2011

Tupakka.

Maailmassa on miljardi vannoutunutta tupakoitsijaa. Useimmat aikuiset yksilöt ovat asemassa jossa saavat itse päättää asioistaan, käytännössä siitä kuinka usein ja paljon tupruttelevat. Monet hakevatkin tupakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kykyä rauhoittua. Vaikka tupakointi onkin jokaisen oma asia, niin järkevässä yhteiskunnassa tulisi kuitenkin olla tehtynä moraali- ja lakipohjaisia pelisääntöjä siitä missä tupakkaa saa polttaa ja miten sen kanssa tulee käyttäytyä.

Esimerkiksi linja-autopysäkillä polttaminen ja muiden altistamista savulle, eli passiiviselle tupakoinnille, tulisi katsoa rationaalisessa yhteiskunnassa hyvin pahalla, mutta esimerkiksi kotonaan tai syrjäisemmässä lokaatiossa on hyväksyttävää polttaa, kunhan katsoo että savu jää ainoastaan omien seinien koristeeksi tai leijailee taivaan tuuliin. Olisi myös hyvä ymmärtää olla polttamatta jos on savuttomia vieraita kylässä, tupakansavu on nimittäin useiden savuttomien mielestä hyvin ärsyttävää. Usein tupakoiville ihmisille on myös rakennettu erillisiä koppeja tai alueita, joissa he voivat tutustua toisiinsa ja - poltella rauhassa menemään.

Tupakan tarjoamista alaikäisille lapsille pidetään moraalisessa yhteiskunnassa epäeettisenä ja vastenmielisenä ajatuksena. Tälläisen toiminnan motiivina on yleensä, enemmän tai vähemmän, naiivin ja ihailevan nuoren hyväksikäyttö.

Tupakoinnista ei ole käytännössä mitään konkreettista hyötyä, ellei ole pitkällisen käytön jälkeen jäänyt siinä olevaan nikotiiniin riippuvaiseksi, tällöin tupakka voi aiheuttaa jopa mielihyvän tunnetta. Tupakoimaton ihminen saattaa kuitenkin jäädä tietyissä sosiaalisissa ympäristöissä tupakoivien porukoiden ulkopuolelle. Tätä tapahtuu usein mm. työpaikoilla, joissa moni kokeekin polttajien ylimääräiset turpruttelutauot epäreiluina ja saattaa jopa aloittaa tupakoinnin tämän sosiaalisen paineen alla.

On esitetty, että jos tupakointi keksittäisiin nykyhetkellä, niin sen käytön aloittamista kummaksuttaisiin ja vierastettaisiin yleisesti.

Tupakkansa ostaminen kaupasta edesauttaa tupakkayhtiöiden riistotoimintaa. Nämä yhtiöt markkinoivat tuotteitaan köyhemmissä maissa usein suoraan lapsillekin. Heidän toimintansa on myös monella muulla osa-alueella arveluttavaa, valheellista, haitallista ja laskelmoivaa. Tupakalla voi parhaimmillaan tienata huikeasti rahaa, jos saa tarpeeksi monen riippuvaiseksi ko. tuotteesta. Vastuullisen käyttäjän tulisikin osata itse kasvattaa ja tehdä juuri omanlaisensa tupakat, eikä ostaa kaupasta valmista pakettia.

Tupakkaa on olemassa useaa eri merkkiä, kuten myöskin tapaa polttaa sitä. Onkin täysin ihmisestä kiinni mitä näistä haluaa valita, joskin on huomattu että sekä tapa aloittaa tupakointi, että käytetty tupakkamerkki opitaan hyvin usein vanhempien esimerkin kautta. Yleinen perusperiaate kaikenlaisessa tupakoinnissa on kuitenkin hyvin pitkälti sama.

Kaikista röyhkein tupakkaan liittyvä temppu on mennä pimpottamaan jonkun toisen ovikelloa ja puhaltamaan savut suoraan asukkaan naamalle.

Jos uskovaisuus olisi suoraan haitallista terveydellesi, voisit korvata sillä tupakan tässä entryssä. Harmi.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Alakoulufilosofiaa.

Yksi asia mikä minua henkilökohtaisesti on aina vaivannut useissa nykyisissä valtauskonnoissa on niiden ihmiskeskeisyys. Tarkoittaen sitä, että ylistetyllä Jumalalla tuppaa usein olemaan suunnatonta rakkautta nimenomaan ihmistä kohtaan, itse luonnon tai muiden eläinten kustannuksella. Ihminen nostetaan uskonnoissa näiden yläpuolelle ja tietyllä tapaa "Jumalan lapseksi tai omaksi kuvakseen".

En sinänsä ole poliittisesti mikään viherpiipertäjä, mutta kyllähän tuollaisen itsekkyyden kylväminen ajatusmaailmaan on hieman vastenmielistä. Arvostan itsekin ihmiskuntaa lajina piirun verran eläinten yläpuolelle - ihan jo solidaarisuudesta omia lajitovereitani kohtaan, mutta luonnon holtiton riistäminen ja sen hauraan tasapainon järkyttäminen vanhojen uskomuksien pohjalta on melko anteeksiantamatonta.

Sen sijaan että alan etsimään Raamatusta sitaatteja itsessään merkityksettömän spekulaation pohjalle, siirryn pohdiskelemaan asiaa tieteellisemmältä pohjalta. Kerrataanpa hieman nykytieteen kertomia faktoja ennen kuin pääsen esittämään tärkeän kysymyksen:

1. Maapallo on noin 4,5 MILJARDIA vuotta vanha. Miljoona vuottakin on ihmisen ymmärrykselle aivan liian massiivinen aika, joten tuon yllämainitun ajan kiistaton äärettömyys olisi hyvä jollain tapaa koittaa sisäistää.

2. Kesti kokonaiset 1,5 miljardia vuotta että maapallon meriin syntyi alkeellista elämää. Jälleen täysin käsittämätön ajanjakso.

3. Nykyihmiset ovat olleet tällä planeetalla vain noin 250.000 vuotta, joka on aiempiin lukuihin naurettavan lyhyt aika.

Tästä päästään hieman alakoulutason filosofiaan: Miksi Jumala - oli tämä itsensä tiedostava Jumala sitten mikä tahansa, käyttäisi näin äärettömästi luppoaikaa luodakseen ihmiskunnan? Uskovaiset voivat argumentoida siitä kuinka aika ei kulje Jumalalle samalla tapaa kuin meille ihmisille, mutta reilu neljä miljardia vuotta on silti liikaa jumalalle joka voisi napsauttaa kaiken paikoilleen sekunneissa. Onko Jumala jotenkin laiska vai kenties haluaa tehdä jäynää miljardien vuosien päästä sikiäville rakkailleen, jotta nämä saisivat vähän epäilemisenkin aihetta? Olivatko dinosaurukset ja neandertalilaiset ihmiset vain partasuun hupaisaa ja alunperinkin tuhoon tuomittua testailua?

Maapallon (ja tietysti koko universumin) ikä todistaa kiistattomasti että kaikki ihmisten kirjallisuuksissa esiintyvät luojat ovat auttamattoman epätodennäköisiä. Tämä on yksi syy miksi arvostukseni wiccoja ja muita luontoa palvovia hihhuleita kohtaan on korkeammalla. On paljon oikeutetumpaa palvoa elämää itsessään tai jonkinlaista itseään tiedostamatonta universaalia alkuvoimaa, kuin ajattelevaa jumalhahmoa, joka on jo ajatuksena varsin absurdi. Siitäkin huolimatta siis että myös ensin mainitut vaihtoehdot ovat täysin todisteita vailla.

Tiedostan hyvin että ihmiskunnan kehitykselle oli tärkeää kehittää jonkinlainen ympäröiviä ilmiöitä selittävä isähahmo, johon voimme samaistua ja turvautua. Jumalalle omistautuminen kehitti kulttuuria ja pakotettua moraalitajua tiettyyn pisteeseen asti. Nykyään tiede ja ihmisen moraalikäsitykset ovat jo sillä tasolla että uskontojen hyödyllisyys on jo vuosikymmeniä sitten ohittanut "Peak-Godin". Ihminen on jo nyt olentona parempi ja oikeudenmukaisempi kuin kirjojen esittämät Jumal-hahmot.

Itsensä tiedostavaan Jumalaan uskominen on aivan yhtä typerää kuin usko keijukaisiin, maahisiin tai muihin kirjallisuudessa esiintyviin taruolentoihin.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Suoran demokratian mahdollisuus?

"Demokratia on kuollut!"

Toteamus jonka huudahdin mielessäni tänään, luettuani tämän uutisen Helsingin Sanomien nettisivulta, jossa kerrotaan eduskunnan äänestämästä päätöksestä leikata opinnot syystä tai toisesta keskeyttäneiden opiskelijoiden tulevaa toimeentuloa 40 %. Kyseessä on laki, jota kukaan ei ääneen kehtaa myöntää kannattavansa, mutta joka kuitenkin ajettiin ilmeisesti puoluekurin ja yleisen välinpitämättömyyden pohjalta läpi. Helsingin Sanomat raportoi mm. vastaavaa:

"Laki meni läpi äänin 100–68. Tyhjää äänesti kaksi ja poissa oli 29 kansanedustajaa. Osalle vihreistä laki on ollut vaikea hyväksyä, mutta enemmistö heistä äänesti muiden hallituspuolueiden mukana lain voimaan.

Nykyinen eduskunta ei toimi enää demokratian vaatimusten mukaisesti. Hallituspuolueen kansanedustajien on puoluekurin takia käytännössä pakko olla samaa mieltä hallituksen ajamien linjauksien kanssa, eikä opposition tekemisillä ole mitään merkitystä. Vihreiden puolue menetti silmissäni kaiken arvostuksen riippeet.

Nyt tehty lakimuutos on kaiken lisäksi perustuslain vastainen, koska se asettaa alle 25-vuotiaat nuoret eriarvoiseen asemaan muuhun kansaan nähden. Kyseessä on myös harvinaisen epäinhimillinen ratkaisu. Perustoimeentulo on jo nimensä mukaisesti varsin niukka raha, jossa ei pitäisi olla ilmaa poistaa 40 prosenttia pois, eikä kukaan mielellään sen varassa elä. Suoritusyhteiskunta ei taida ymmärtää etteivät kaikki todellakaan ole työttöminä vain laiskuuttaan. Nuoret ovat ikuisessa noidenkehässä, koska ilman työkokemusta ei pärjää työnhaussa ja ilman töitä ei saa työkokemusta. Vaikka marginaalinen osa olisikin vain laiskoja, niin onko näiden tapausten ihmisarvon laskeminen sitten hyvänä esimerkkinä yhteiskunnallisesta välittämisestä, saatika että moisella julmuudella saisi asiaan mitään positiivista muutosta aikaiseksi?

Tämä porkkanaksi tarkoitettu laki toimii tosiasiassa keppinä joka pakottaa nuoren jatkamaan opintojaan, vaikka olisi valinnut alansa väärin ja menettäisi motivaation ja tulevaisuuden näkymänsä sen parissa. Tämä jättää myös huomioimatta itsestään riippumattomia hankaluuksia, kuten läheisten kuolemat, vakavat masennukset ja monet muut pätevät syyt jättää koulu kesken. Hyvinvointiyhteiskunnan tulisi pitää omistaan, heikoista sekä vahvoista, huolta eikä rangaista heitä epäonnistumisista tai epätoivottuihin tilanteisiin ajautumisesta.

Koska nykyinen järjestelmä aiheuttaa tilanteen, jossa pienellä piirillä on mahdollisuus ajaa oman näkemyksensä mukaan koko kansan hyvinvointia, tilanne on varsin kestämätön. On täysin sama kenet äänestät edustamaan itseäsi, kun asioista kuitenkin päätetään "joukkuehengessä" ja halutessaan kaikista järjettömimmätkin lait on mahdollista ajaa läpi.

Jatkossa asiaan on kuitenkin mahdollista saada muutosta.

Suora demokratia voisi oikein sovellettuna tarjota mahdollisuuksia, joka aidosti siirtäisi valtaa kansalle. Edustuksellisen demokratian sijaan siirryttäisiin välittömään päätösvaltaan ja kansanäänestyksiin, asioista joista kansa haluaa äänestyksen järjestettävän. Tätä asiaa ajaa nykyisellään mm. Joutsenpuolueeksi kutsuttu Muutos2011.

Nykyisellään kyseistä suoraa demokratiaa kritisoidaan erityisesti siitä, että kansa on kollektiivisena joukkona varsin tyhmä, asioihin perehtymätön ja helposti johdateltavissa. Tämä pitää toki paikkansa, mutta on monia keinoja ennaltaehkäistä ja kehittää systeemiä paremmaksi. 

Esimerkiksi itse koen, että internet ja vapaa tiedonvälitys ovat luoneet jo nykyisellään ihmisille paljon paremman väylän hankkia ja keskustella poliittisesta informaatiosta. Mitä enemmän ihminen on asioista perillä, sitä parempia ratkaisuja hän tekee, sitä laajempi käsitys hänelle tulee siitä miten maailma toimii. Kansakunnan valaistuminen veisi kuitenkin paljon aikaa, jos sitä ei ohjailtaisi konkreettisemmin. Yksi kehityskelpoinen vaihtoehto, jota olen henkilökohtaisesti pohtinut jo useamman tovin, olisi eräänlainen äänestysoikeuden ansaitseminen. Tai oikeastaan lisä-äänen ansaitseminen;

Miten olisi demokraattinen systeemi, jossa kaikki halukkaat ja politiikasta kiinnostuneet voisivat suorittaa eräänlaisen ”ajokortin”, jolla he saavat yhden ylimääräisen äänen vaaleissa, jonka voi käyttää tuplana omalle ehdokkaalleen tai sitten jakaa kahden mieluisan ehdokkaan välillä.

Ne jotka eivät viiden vuoden välein käy osoittamassa yhteiskunnallista ymmärrystään standardoidussa ja verrattaen simppelissä kirjallisessa testissä – saisivat äänestää ainoastaan yhdellä äänellä kahden sijaan. Kyse olisi 70% jaksamisesta ja kiinnostuksesta, eli hyvin harvalta evättäisiin kahden äänen mahdollisuus jos he vain yleensä testiin vaivautuvat.

Ensimmäinen testi voisi olla valinnaisena yläasteen yhdeksännellä luokalla tai vastaavassa iässä.

_______________________________________________________________________________

Kansa tietää mikä heille itselleen on parasta, ja virheiden sattuessa kansalaiset  voivat syyttää niistä vain ja ainoastaan itseään - mikä tärkeintä, virheistä voi myös oppia ja erheet voidaan paikata huomattavasti nopeammin kuin seuraavia eduskuntavaaleja odotellessa.

Tälläinen järjestelmä toimisi automaattisesti paljon paremmin kuin sellainen missä pienen piirin päättäjät (joista pahimmassa tapauksessa osa on julkisuudellaan ratsastaneita, ammattitaidottomia turhimuksia) tekevät ratkaisuja joiden motiiveista ei voi olla täydellistä takuuta. Moni ajettu uudistus on suosinut hyväosaisia ja päättäjiä itseään, mikä on mittasuhteistaan huolimatta aina sietämätöntä ja väärin.


lauantai 13. marraskuuta 2010

Älä yritä, Amway!

- Tämä entry on reilun vuoden takainen kirjoitukseni, joka sai aikanaan paljon huomiota ja oli monelle lukijalleen hyödyllinen, joko omien kokemuksien ja ajatuksiensa tukemiseksi tai tietoiskuksi tämän aiheen joskus tullessa oman ystävän kautta esille.



Minua lähestyttiin taannoin tuttavani puolesta tämän asian tiimoilta ja ajattelin selventää henkilökohtaista näkemystäni asiasta teille muillekin, koska on hyvin todennäköistä että teitä, muitakin täysi-ikäisiä tullaan tämän tiimoilta joskus lähestymään. Tätä esitystä tullaan esittämään sinulle salamyhkäisesti "liikeideana", joka on kaiken maalaisjärjen mukaan hyvinkin idearikas, motivoiva ja hyvä tapa saada lisätienestiä. Innostuin asiasta, mutta halusin ottaa tietysti vakuuttavasta värväyksestä huolimatta asiasta lisäinformaatiota.

Amway on vapaaseen verkostomarkkinointiin perustuva Yhdysvaltalainen yritys, joka on pohjimmiltaan ihan tavallinen nettikauppa. Se valmistaa pääasiassa tiivisteitä elintarvikkeista ja hygieniatuotteista, joita jokaisessa taloudessa tarvitaan. Tuotteet ovat laadultaan vahvaa keskitasoa, mutta käsittääkseni hieman loppujen lopuksi hieman hintavia. Vertailua on vaikea suorittaa suoralta kädeltä koska tuotteet nimenomaan ovat tiivisteitä. Tuotteet ovat kuulemma myös ympäristöystävällisiä ja voittaneet paljon palkintoja. Tätä on vaikea tosin tarkistaa mistään.

Homman juju on kuitenkin tämä. Amwayn tuotteita ei mainosteta missään, sen takia minä eikä kukaan muukaan teistä ole kuullut tästä kaupasta aikaisemmin, vaikka se on pyörittänyt toimintaansa globaalisti jo 50 vuotta ja suomessakin kymmenen vuotta. Amway ei myöstään tuhlaa rahaa jälleenmyyntiin toimipisteisiin ympäri maailman vaan myy tavaraa suoraan tukkuhinnoilla (+asiakasalennuksin) postimaksua vastaan, suoraan jäsenten talouksiin. Tässä luonnollisesti säästyy rahaa mielettömät määrät, jota sitten jaetaan markkinoijille, eli normaaleille kuluttajille.

Tämän liikeidean esittelyä kutsutaan noissa piireissä "planin esittelyksi", jossa ALH (Amway Liikkeenharjoittaja) värvää itselleen alajalkoja, joita autetaan (painostetaan) hyvässä positiivisessa hengessä olemaan aktiivisia ja toimimaan itsekin samoin. Homman pointtina on että yläjalka saa itse Amwayn nettikaupasta tekemistään ostoksista tiettyä euromäärää vastaavia pisteitä, jotka tulevat joka kuun 15.päivä tilillesi rahana, mutta jokainen yläjalka saa rahaa myös omien värvättyjen alajalkojensakin ostoksista. Täten yläjalka on aluksi kovinkin läheinen ja auttavainen sinua kohtaan ja teette kaikki ensimmäiset markkinointikeikkanne (sinun lähipiirillesi) yhdessä. Yläjalallasi on oma lehmä ojassa jonka lihominen hänellä pyörii mielessä. Te olette työpari. Näin ollen jos kasvatat pyramidiverkostosi tarpeeksi intensiivisesti ja huolellisesti todella kattavaksi, raha alkaisi tehdä työtä puolestasi ja 2-5 vuoden sisään vuosiansiosi voisi luvatusti olla 90.000e luokkaa, mahdollisesti jopa moninkertaisesti enemmän.

Tämä on asia joka sokaisee monet. "Planin" esittelyssä luvataan ja toitotetaan että et oikeastaan sitoudu mihinkään ja rahanteko on täysin tekemästäsi markkinointityöstä kiinni. Sieltä kuitenkin annetaan normeja että sinun pitäisi pitää esittelyjä ystävillesi 15 kertaa kuukaudessa, jotta saisit about yhden uuden alajalan/kk. Lisäksi on suositeltavaa ostaa kerran kuussa vähintään 100e arvosta nettikaupasta, jotta postikulumaksusi olisivat mahdollisimman alhaiset. Käytännössä ahkerana mainostajana ja värvääjänä pääsisit välittömästi tilanteeseen jossa sinun ei tarvitsisi oikeastaan maksaa käyttämistäsi tuotteista mitään. ALH-jäsenyys ja aloituspaketti maksaa (vain) 122e ja yläjalkasi todellakin haluaa että kiirehdit asian kanssa. Hän myös pyytää sinua tekemään listan unelmistasi (100kpl unelmia) ja listan ihmisistä (100kpl) joille tulet tätä asiaa myymään eteenpäin. Kriittiseltä ja puolueettomalta kannalta tarkasteltuna tähän toimintaan osallistuminen on vieroksuttava ajatus melkein kaikille, mutta uskokaa pois. Yläjalat osaavat asiansa ja saavat koko paketin kuulostamaan todella kätevälle ja järkeenkäyvälle.

Tässä nyt kuitenkin kriittiseltä kannalta asioita Amwayn ALH-yrittäjyyttä harkitseville. Mietin tätä systeemiä yön ylitse ja tulin itse tähän johtopäätökseen.

1) Ajankäyttö. ALH:na toimiminen tulee viemään paljon vapaa-aikaasi ja mitä olen ihmisistä nähnyt niin nälkä todellakin kasvaa syödessä. Tälläisen asian markkinointi on paljon koukuttavampaa kuin joku aivoton puhelinmyynti. Sinä tulet todennäköisesti innostumaan asiasta, paneutumaan siihen ja huomaamattasi tekemään aivan liikaa työtä yritykselle, josta et lopulta tiedä yhtään mitään. Alajalkojen värvääminen vaatii mielettömän määrän suunnittelua ja matkustamista Planin esittelyä muita ihmisiä varten.

2) Aivopesu kulutushysteriaan ja motivointiin. Amwayn ALH:t ovat itse suurin nettikaupan tuotteiden kuluttaja ja yritys järjestää viikoittain halpoja seminaareja ja kuukausittain kalliimpia, isompia samanlaisia tapahtumia, joissa kehoitetaan olemaan positiivisia, ostamaan itseään kehittäviä kirjoja ja kuuntelemaan CD-levyjä, jotka tekevät sinusta paremman markkinoijan ja ihmisen. Suostuessasi ALH:ksi et ole velvoitettu käymään näillä seminaareilla tai ostamaan mitään, mutta sinulle tullaan toitottamaan useaan kertaan "jos et osta, jos et käy, et myöskään tule tienaamaan". Äärimmäisen pelottavaa, sanon minä. Lisäksi tunnelma seminaareissa on kuulemma kaikkea positiivisesta ryhmähengestä suoraan hengellisiin kultteihin. Äärimmäisen pelottavaa, jälleen kerran, sanon minä.

3) Tarvitset ehdottomasti auton ja bensaa - paljon. Mielenterveytesi tuhoutuu jos yrität värvätä lisää ihmisiä ALH-alajalaksesi julkisia kulkuneuvoja käyttäen.

4) Sosiaalinen riski on olemassa. Kun toimit ALH:na, sinä olet yrityksen kasvot. Jos jollekin ystävistäsi tulee skeptinen olo tästä asiasta tai tunne että häntä yritetään vetää nenästä -> Hän yhdistää sen sinun kasvoihisi, vaikka potentiaalisen huijauksen tekisikin joku yritys Yhdysvalloista. Pahin tilanne on tietysti jos ystäväsi oikeasti pettyy tähän systeemiin tai tuhlaa turhaan rahojaan yrittäessään kiertää kaikki seminaarit ja värvätä tuloksetta alajalkoja. Hän pettyy 80% ensisijaisesti sinuun, eikä yritykseen. Sinä olet ne petoksen kasvot ja saatat menettää ystäväsi. Tämä on henkilökohtaisesti riski jota minä en tule ottamaan mistään rahasummasta. Ikinä.

5) ALH:n päätoiminen tehtävä (johon sinua tullaan eniten ohjaamaan ja kouluttamaan) on nimenomaan uusien alajalkojen etsiminen ja värvääminen, eikä nettikaupan tuotteiden markkinointi. Se tulee vasta toissijaisena asiana ja on moraalisesti hyvin epäilyttävää. ALH-ihmisillä ei ole kuin mutupohjaista tietoa tuotteesta, jota he käytännössä myyvät, koska heillä ei tarvitse siitä tietoa ollakaan. Oleellista on oppia kyky inspiroida ihmisiä mukaan tähän toimintaan ja kuluttamaan (oman ahneuden) pohjalta kaupan tavaroita.

6) Sinä et ole minkäänlaisessa virallisessa työsuhteessa Amwayn kanssa kun alat toimimaan Liikkeenharjoittajana. Sinä et oikeastaan tiedä yrityksestä esittelyn jälkeen mitään muuta kuin muutamia hyviä puolia. Amway (Quixtar jenkeissä) on kulisseissa kuitenkin republikaaneja kannattava ja tukeva yritys, jonka omistajapariskunta on vahvasti fundamentalistiuskonnollista porukkaa.

7) Tietoturva. Luovutat sotusi, tilinumerosi ja henkilökohtaiset tietosi monimutkaiset pykälät omaavaan paperiin allekirjoituksellasi. Nämä menevät yhdysvaltalaisen yrityksen haltuun, josta et edelleenkään tiedä mitään. Ei hyvä.